perjantai 8. huhtikuuta 2016

Artesaanityö / Työprosessi

                                                                    Intiaanit




 
Thunderbird symboli.
Kokeilua liivin reunojen ompelusta.




Kuvia aikaisemmasta asusta jonka olin suunnitellut tekeväni, ja jota olin aloittanut tekemään. Olin tehnyt asua pari viikkoa ennen kuin kävi ilmi, että asu olisikin liian yksinkertainen ja kaikki vaihtui nykyiseen asuun.
Olin suunnitellut tekeväni liivin kukallisesta tekomokast, jonka helmaan tulisi hapsuja, sekä mekon intiaani-teemaan sopivan kuviollisen mekon. Olin myös tuunaamassa harmaasta maksimekosta intiaanihapsumekkoa. Olisin värjännyt sen rusehtavammaksi, ommellut selkään "thunderbird"-symbolin toisen mekon kankaasta, tehnyt helmisolmuhapsuja helmaan, sekä muuten muokannut toisenlaiseksi. Vihreeseenkin mekkoon olisi tullut helmiä ja muuta kivaa, mutta täytyypi tehdä nämä vaatteet myöhemmin valmiiksi.


  "Intiaanitytön-asu"

Suunnitelma uudesta asusta.
Suunnitelma topista.
Suunnittelupiirrosta takista.
Suunnittelupiirrosta hameesta.
Kun olin hetken rauhoittunut ja sulatellut asiaa, suunnittelin kokonaan uuden asun nahasta. Nahkahame, nahkatoppi, ja takki tai joku muu päällivaate nahasta, sekä nahkasäärystimet.
Hameeseen ja toppiin tulisi vuori, ja takki ilman vuorta.


Inspiraatiota materiaaleihin ja tyyliin.
Ideaa nahkahameeseen



Hieman idea kuvia, joista olen saanut inspiraatiota materiaaleihin, kuvioihin, väreihin ja malleihin.
Hapsua, sulkaa,nahkaa, karvaa, kuviota ja väriä.
Intiaanit käyttivät luonnollisia materiaaleja kuten nahkaa, puuvillaa, villaa, joten niitä minäkin halusin pyrkiä käyttämään. He käyttivät myös yksinkertaisia malleja vaatteissa, mutta koristelivat niitä eri tavoin. Joten siksi minunkaan suunnitelmien vaatteet eivät ole mitään todella monimutkaisia.


Kaavojen asettelua nahkahousuille, joista tein hameen.





Hame kasassa.

Kokeilin millainen olisi hapsutus yläreunassa.
Muokkasin peruskaavaa neuleen etuosan mukaan, jotta sain oikean mallisen kaavan takkia varten.
Vähän käsin ompelua..
Pitikin tehdä reiät ompelua varten hameeseen. Kädet kipeänä.
Kokeilua nahan ja neuleen yhdistämisestä.
Takin takaosan leikkaamisen suunnittelua.
Vetoketjun ompelua hameeseen.
Sovituksessa selvisi että lyhennetään edestä pari senttiä, jotta samalla korkeudella kuin takana.
Hameen vyötärökaitaleen ompelua.
Vuorikangas jonka olin suunnitellut hameeseen ja toppiin.
Takki edestä.
Takki takaa.
Takki ja toppi.

Miettimistä erilaisista kiinnitystavoista.
Asu valmiina asiakkaalle!


















Asiakkaanani oli kaverini Roosa, jolle tein kesäksi intiaaniasun, jota voi käyttää joko kaikkia yhdessä tai erikseen.

Hameen tuunasin vanhoista nahkahousuista. Niiden nahka oli hyvän pehmeää ja joustavaa, ja se muotoutui hyvin. Melkein kaikki meni, vyötärökaitelekin saatiin housuista lyhentämällä. Vuori jäi pois siitä, koska se kangas ei joustanut, eikä ollut luonnollista materiaalia. Se olisi vain pilannut sen pehmeyden ja luonnollisuuden . Eiväthän intiaanitkaan käyttäneet vuoria heidän vaatteissaan.
Koristelin hametta käsinompelulla  puuvillalangalla sivuilta sekä helmasta. Toiseen sivuun ompelin suoria pistoja ja toiseen ristiin raksit, antamaan vähän erilaista ilmettä.
Luulin taas kerran että se olisi helppo ja nopea juttu tehdä, mutta ei. Neula ei mennyt läpi nahasta, eikä varsinkaan kun sitä oli parikin kerrosta päällekkäin. Joten täytyi hakea nahkapaska ja ruveta tekemään reikiä. Kyllä oli kädet sen jälkeen kipeänä kun koko hameen oli rei'ittänyt ja ommellut. Ei ollut mikään ihan helppo ja nopea homma se. Mutta kyllä kannatti, se tuo heti intiaani tunnelmaa ja ilmettä hameeseen lisää. Halusin käyttää sitä, koska intiaanitkin ompelivat enimmäkseen käsin ja se näkyy heidän vaatteissaan samanlailla.

Topin tein nahasta jonka sain asiakkaalta, joka myös oli hyvän ihanan pehmeää. Siihen kuitenkin laitoin vuoren rintoihin. Edessä ja selässä kuvio nauhaa, jota löysin koulusta, joka sopi hyvin teemaan sekä asuun. Niska kiinnitys nahkanauhalla.

Takin etuosa on kanssa tuunattu huivista jonka löysin kirpputorilta eurolla, joka mielestäni sopi täydellisesti teemaan kuvion ja materiaalin puolesta. Ja selkäpuoli on tehty nahasta jota minulta löytyi, koska sekin oli sopivan pehmeää siihen. Sitä ei vain ollutkaan niin paljoa kuin luulin, ja kaavat ei sopinutkaan mitenkään päin kokonaisena siihen. Päätin kuitenkin, että käytän sen ja täytyy vain  ruveta vähän varioimaan ja taiteilemaan palojen kanssa, siitä saa vain lisää intiaanihenkeä takkiin. Niin intiaanitkin ovat tehneet, jos on materiaali loppunut kesken. Kaikki käytetään.
Kyllä siinä olikin taiteilua, että sai palat pysymään jotenkin paikoillaan jotta ne sai ommeltua kiinni, mutta kuitenkin kannatti.  Asusta tuli hieno, asiakas tykkäsi vaatteista ja itsekin olen tyytyväinen asuun.

Aikataulu nyt ei pitänyt mitenkään, kun meni ensimmäinen asu mönkään. Ja uuden kanssa kesti saada motivaatio uudelleen, mutta yllättäen löyty. Varsinkin viimisellä viikolla tuli vauhtia tekemiseen.

Materiaalit ja rakenteet:

Materiaalit on valittu teeman mukaisesti luonnollisuuden, värin ja kuvion perusteella.
Materiaalit on pyritty valitsemaan luonnollisuuden mukaan, koska intiaanit käyttivät luonnollisia materiaaleja vaatteissa. Värit ja kuviot on valittu intiaanien maanläheisyyden, luonnollisuuden ja heidän käyttämien kuvioiden ja värien mukaan.
Rakenteet on tehty materiaalin ehdoilla. On lisäsaumoja, koska kankaassa jo oli saumoja, tai koska täytyi tehdä jotta sai ehjän tuotteen. Nahka täytyy ommella eritavoin kuin kangas, eikä sitä tarvitse huolitella. Kuten käsinompelu hameeseen, antoi ilmettä, mutta myös pitää saumanvarat kiinni. Ja takin etuosa, en ole tehnyt helmalle mitään, koska se sopii tyyliin, ja se laskeutuu paremmin noin kuin jos olisin ommellut päärmeen niihin. 

Hame:
Mokkanahkaa, puuvilla lankaa koristeluun, sekä metallivetoketju.

Takki:
Tumman ruskeaa nahkaa selässä ja villaneulehuivista tehty etuosa.

Toppi:
Päällinen nahkaa ja ployesterista nauhaa, vuori polyesteria. Kiinnityksessä käytetty nahkanauhaa, sekä polyesterista kuvionauhaa.

Työjärjestys:

Hame:
1. Ompele etu- ja takakappaleet yhteen
2. Ompele muotokaitaleet taakse
3. Ompele sivut yhteen.
4. Ompele hapsutettavat kaitaleet helmaan.
5. Rei'itä ja ompele käsin hameen sivujen ja helman saumanvarat kiinni.
6. Ompele vetoketju
7. Ompele vyötärökaitale
8. Höyrytä ja viimeistele


Takki:
1. Ompele takakappale kokonaiseksi
2. Saumuroi etukappaleet
3. Ompele olka- ja sivusaumat
4. Ompele ja saumuroi hihat
5. Ompele hihat takkiin
6.  Muotoile etukappaletta
7. Höyrytä ja viimeistele

Toppi:
1. Ompele muotolaskokset
2. Ompele nahkapalat yhteen. 
3. Ompele nauhaa toisen rinnan päälle ja rinnan alapuolelle
4. Ompele vuoreen muotolaskokset
5. Ompele takaosan nauha ja niskanauha
6. Ompele vuori




Takin poikkileikkaus- ja tasokuvat

Topin taso- ja poikkileikkauskuvat


Itsearviointi ja reflektointi:

Opin työstämään ainakin nahkaa monin tavoin, sekä jälleen yhditämään sitä erilaisiin materiaaleihin. Ja sen miten kaikki materiaalit ei sovi yhteen, kuten tuo nahka ja vuorikangas, tai olisi täytynyt olla erilaista kangasta vuorena. Opin, että vaikka saattaisi vaikuttaa helpolta ja yksinkertaiselta jokin asia, se ei välttämättä todellakaan ole sitä. Opin myös että hyvä pohjasuunnitelma on hyvä olla, jonka pohjalta aloittaa vaikka se sitten muuttuisikin tehdessä. Sekä aikataulutus on tärkeää, vaikka sekään aina päde, mutta olisi antamassa vähän suuntaa siitä kuinka kauan jokin asia voi viedä.
Opin myös itsestäni paljon. Vauhtia löytyy kun tarvis, ja rauha löytyy kiireenkin keskellä, koska tahdon voima on niin vahva.

Itse olen täysin tyytyväinen asuun, ja työn laatuun. Varsinkin kun asiakaskin tykkäsi siitä.
Sain asun valmiiksi, vaikka menikin viimetippaan. 
Vaatteet toimivat ja näyttävät hyviltä yhdessä, mutta myös erikseen, ne on tehty käyttöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti